Taloussanomat kirjoittaa, kuinka työntekijät syyttävät kauppajätti Tescoa työnantajan oikeuksien turhan laveasta tulkinnasta. Väitteen mukaan Tesco kellottaa työntekijöiden vessakäyntien kestoa.
Oli työntekijöitä kytätty tai ei, niin väite herättää kysymyksen mihin saakka työnantaja saa määrätä työnantajan ajankäytöstä työpaikalla. Tässä mennään jo sille rajoille, että lainsäädännöllä ei ole mitään merkitystä. Tärkeämpi näkökohta on miten henkilöstö viihtyy töissä ja miten tuloksekkaasti he työnsä suorittavat.
Juuri tällä viikolla keskustelimme SMKJ:n Jouni Röksän kanssa, kuinka moni myyntiorganisaatio edelleen arvioi työntekijöitään käytetyn työajan eikä tulosten mukaan. Tescossa on vaikea mitata yksittäisen työntekijän tuloksia, mutta asiantuntijaorganisaatiossa on mahdollisuus löytää monia hyvä mittareita.
Esimerkki elävästä arjesta:
Eräässä suuressa pohjoismaisessa yrityksessä johtaja kiersi juhlapyhän aattona päivän päätteeksi lahjoittamassa vielä paikalla oleville työntekijöille pullolliset kuohuviiniä - kiitokseksi ahkerasta työstä. Näin hän palkitsi työajan mukaan.
Totuus oli, että kyseiset henkilöt olivat jättäneet työnsä viime tippaan. Parasta tulosta tehneet asiantuntijat olivat jo raportoineet työnsä tyytyväisille asiakkaille ja lähteneet perheidensä kanssa hyvin ansaittulle vapaalle. Heitä ei palkittu, vaikka epäsuorasti kävikin ilmi, että heitä ei arvostettu.
perjantai 12. helmikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti